YRITYKSEN PERUSTAJAN REVERENSSIT
Isännöitsijän ammattitutkinto Olen suorittanut isännöitsijän ammattitutkinnon (IAT).
Ammattikoulutus Ammattikoulutukseni on laskentatoimen merkonomi. Opistomme suuntautui yritystalouteen ja kirjanpitoon.
Rakennustekniset opiskelut Rakennustekniikan työteknikkokoulutus on meneillään.
Käytännön isännöintityöhön soveltuva työkokemus Olen isännöinyt kaikkia kiinteistömuotoja päätoimisesti vajaa 10- vuotta.
Olen toiminut isännöitsijänä aluehuoltoyhtiössä, kiinteistöt -70 luvun As Oy kohteita, joissa mittavat peruskorjaushankkeet. Tehtäviäni muun isännöinnin ohella, oli viedä mm. laajoja peruskorjaushankkeita onnistuneesti läpi kunkin As Oy hallituksen toiveiden mukaisesti ja varmistaa taloyhtiöiden päätöksentekoprosessin onnistuminen.
Olen toiminut Kiinteistö Oy:ssä (Jäljempänä Koy) toimitusjohtajana. Koy:n toimiala on asuinkiinteistöjen omistaminen, rakennuttaminen ja asumispalveluiden tuottaminen. Tehtävänä oli vastata operatiivisesta johtamisesta Koy:n hallituksen päätösten mukaisesti ja toimia hallinnollisena, että teknisenä isännöitsijänä.
Perustin tämän kunnan omistaman Koy:n ja vastasin itsenäisesti perustamistoimista. Kehitin kaikki tarvittavat kiinteistönpitoon liittyvät lomakkeet ja laadin sopimukset mm. korjaustyö-selitykset, sekä kiinteistönhuollon, siivouksen ja korjaustyö-urakoinnin kilpailutukset ja vuosisopimukset.
Tekninen osaaminen Tunnen ammattimaisen hallitustyöskentelyn ja kykenen varmistamaan kunkin hallituksen päätöksentekoprosessin onnistumisen. Minulla on monipuolinen ja laaja yhteistyö-verkosto pääkaupunkiseudulla. Tunnen hyvin urakka- ja yksikköhintatasoa jolla pääkaupunkiseudulla urakoidaan.
Kokemus käytännön rakennuttamistehtävistä ja rakennus-tekniikasta kokonaisuutena käsitellen on hyvä. Olen isännöinti-työurani aikana rakennuttanut mm. muuttokorjaukset, märkätilat, LVI, vesikattojen huoltokorjaukset. Peruskorjaus-hankkeista julkisivu- tai ja parvekelinja- ja salaojakorjaukset ovat näistä vaativimpia. Kykenen hyvin pitkälle teknisen isännöitsijän tehtäviin.
Rakennusalansopimusjuridiikkaa tunnen hyvin, olen vastaanottanut useita uusia kiinteistöjä ja edustanut rakennuttajaa (omistajaa) takuuajoista takuutarkastuksiin.
Miellän että, kiinteistön elinkaaren on palveltava PTS- tavoitteiden mukaisesti tietty rakenteellinen elinaika. Rakennuksen kunto pidetään omistajan tavoitteiden mukaisena, joko keskittymällä optimaaliseen ennalta ehkäisevään huoltokorjaustoimintaan tai vaihtoehtoisesti keskittymällä isompiin jaksottaisiin (PTS- vuosikorjaus) hankkeisiin. Huoneistojen/tilojen korjaus erityisosaamiseni on hyvä.
Teesini on: Omistajan lähtökohtina; vakaa vuokra/vastiketuotto, kiinteistöjen arvon säilyttäminen - riittävä ylläpito- PTS korjaustoiminta, hinta laatusuhteeltaan kilpailukykyiset yhteistyökumppanit mm. kiinteistöhuolto ja korjaustoiminta.
Muu koulutus ja työkokemus Muu koulutukseni, että aiempi työkokemukseni on kiinteistöteknispainotteinen.
Harry Rämö
|